Viimeisiä viedään

Forum Marinumin uuden päänäyttelyn avajaiset ovat ihan ovella. Kruununmakasiinissa yksityiskohtia viimeistellään, esineistöä, valoja ja laitteistoa asennellaan kiihtyvää tahtia. Näyttelyn tekijöillä on takanaan paljon suunnittelutyötä kevään aikana, pian tehty työ palkitaan ja näyttely avautuu yleisölle. Tässäpä muutamia yksityiskohtia näyttelyn rakentamisen viime hetkiltä!   Pienoismalleista on putsailtu ajan tuomat pölyt.   Tuomas Värjö ja Mikko Meronen saivat … More Viimeisiä viedään

Tiskin takaa ja vähän sen edestäkin

Noora Rummukainen ja Mika Kurki Kulunut, mutta totinen tosi on, että museon inhimilliset kasvot asiakkaita kohden kuuluvat asiakaspalveluhenkilökunnalle. Ei kiireisenä sidosryhmiä tyytyväisenä pitävä toimitusjohtaja, eivät kammioissaan ahertavat tutkijat tai museoalusten kuntoa väsymättä vaalivat laivamiehet välttämättä kohtaa tavallista museokävijää. Kassatiskin takaa tulee ensivaikutelma, joka museosta syntyy. Vaikka näyttelyt olisivat mitä elähdyttävämpiä, niin koko museomatkasta saattaa jäädä … More Tiskin takaa ja vähän sen edestäkin

Sukellusveneiden ja näyttelyiden rakentamisesta

Tuomas Värjö Suomalainen media kertoi innokkaasti uusista innovaatioista jo 1910-luvulla. Lähde: Aamulehti 23.7.1910, Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Suomalaisten, varsinkin turkulaisten, tapana on ollut jo pitkään tehdä yhteistyötä muiden kanssa sukellusveneasioissa. Tämä perinne alkoi jo 110 vuotta sitten kun silloisen William Crichton & Co:n omistama Ohtan telakka Pietarissa valmisti neljä Kaiman-luokan sukellusvenettä Venäjän keisarilliselle laivastolle. Tuolloin kuitenkin … More Sukellusveneiden ja näyttelyiden rakentamisesta

Varkaissa tai lainaamassa museoiden näyttelyissä

Jarmo Saarinen Tässä blogissa on jo mainittu muihin, uusiin/uusittuhin merimuseoihin tutustumisesta ja ideoiden varastamisesta. Kuin maailmalla kiertää merimuseoissa, tulee varmaan jokaisessa vastaan joku idea, rakenne tai esitystapa, jonka välittömästi huomaa hienoksi. Heti alkaa myös elää ajatus sen soveltamiseksi omissa näyttelyissämme.   Plokit Itse olen varastanut ploki-installaation Wasa-museosta. Tämä kolmella eri kokoisella plokilla köysineen ja samanpainoisilla … More Varkaissa tai lainaamassa museoiden näyttelyissä

Sukellusveneitä museossa

Menneellä viikolla saattoi muutaman kerran hieraista silmiään, jos sattui kulkemaan Linnanpuomin lastauslaiturin ohi. Meneillään oli erään tulevan sukellusvenenäyttelyn helmen, turistisukellusvene Inatin saapuminen Forum Marinumiin. Melkoisella kalustolla 4,2 tonnia painava paatti nostettiinkin tukevalle alustalle, josta se kärrättiin varoen näyttelytiloihin. Keltaisen ilmestyksen saapuminen osaksi sukellusvenenäyttelyä kätkee sisälleen tarinan, kuten museoesineet yleensä. Itse vene, malliaan SM 100/3 on … More Sukellusveneitä museossa