MERIMETSO, JOUTSEN JA KOTKA

KIRJOITTANUT: JORMA KONTIO

Euroopan 1900-luvun vaihteessa voimakkaasti kasvavan väestön ruokkimiseksi oli maatalouden tehostaminen välttämätöntä. Lannoitteita kannatti tuoda jopa valtamerten takaa. Etelä-Amerikan länsirannikolta Perusta ja Chilestä löytyy tänäkin päivänä alueita, joista typpirikasta lannoitteeksi kelpaavaa Chilen salpietaria (natriumnitriitti) on guanon muodossa suhteellisen helppo kaivaa.

Etelä-Amerikan länsirannikon vedet ovat erittäin kalaisia ja ylläpitävät seudulla runsaina pesiviä vesilintupopulaatioita, joista erityisesti mainittakoon guanomerimetso (Phalacrocorax bougainvilliorum). Lintujen ruokailujen jätökset päätyvät saarille, joissa saattaa olla satojen vuosien aikana sedimentoitunutta ulostetta, guanoa useamman metrin kerroksena.

Pesiviä merimetsoja. Kuva: Roy Martin Lindman

Kun tämän runsaasti typpeä sisältävän tuotteen lannoittavat ominaisuudet tajuttiin, joutuivat guanosaaret 1850-luvulla kansainvälisen kilpailun, jopa sotilaallisen konfliktin kohteiksi. Nitraatti soveltuu myös räjähdysaineiden valmistukseen. Joitakin guanosaaria on edelleen Yhdysvaltojen omistuksessa.

Guanosaari Perun rannikolla. Kuva: Danilo Bargen

1900-luvun alkuun tultaessa olivat suuret rahtipurjealukset jo selvästi hävinneet kilvan höyryvoimalle. Joillain reiteillä niitä vielä kannatti käyttää halvan bulkkitavaran kuljetuksessa. Rahdattiin hiiltä höyrylaivojen välisatamiin, malmia, viljaa tai vaikkapa guanoa, eli Chilen salpietaria. Tällaiseen markkinatilanteeseen valmistui Ranskassa Nantesissa 120 vuotta sitten sisaralustensa kera fregatti Laënnec, myöhemmältä nimeltään Suomen Joutsen.

Suomen Joutsenen keulakoristeita. Kuva: Jorma Kontio

Ranskan valtio tuki alussarjan rakentamista rahallisesti. Fregatin lokakuussa 1902 alkanut neitsytmatka oli pitkä, eikä vailla käänteitä. Cardiffiin mennessä Laënnec törmäsi hinauksessa ollessaan hiililastissa olleeseen rahtihöyryyn, joka upposi. Fregattiakin oli korjattava telakalla. Kuukauden viivästyksen jälkeen päästiin viemään hiililastia Etelä-Amerikan länsirannikolle, itärannikolta haettiin guanolasti. Ammoniakin tuoksuisen lannoitteen lastaaminen, mihin miehistö toisinaan joutui, oli ikävää työtä. Ensimmäinen nitraattilasti vietiin Saksaan, missä uupunut miehistö sai aikaan jopa pienen kapinan. Ensimmäisen matkansa jälkeen Laënnec palasi vielä usein Eurooppaan nitraattilastin kera.

Suomen Joutsenta hinataan Aurajoessa telakalle vuonna 1998, silloin jo museolaivana.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen purjerahtialusten kannattavuus oli heikentynyt siinä määrin, että Laënnec päätettiin myydä. Ostajia ei jonoksi asti ollut. Viimein marraskuussa 1922 aluksen osti H.H. Schmidtin hampurilaisvarustamo, joka muunsi aluksen Saksan kauppalaivaston rahtia kuljettavaksi koulualukseksi. Kasteessa uuden nimen saanut alus, Oldenburg kävi useamman kerran noutamassa lannoitelastin Etelä-Amerikasta. Toukokuussa 1925 menomatka jäi kuitenkin aikeeksi, sillä Kap Hornissa myrsky yllätti aluksen, joka menetti mastonsa. Hätärikin turvin päästiin kuitenkin Montevideoon korjaukseen.

Vuonna 1909 saksalainen kemisti Fritz Haber keksi menetelmän, jolla typpilannoitetta pystyttiin valmistamaan tyhjästä, nimittäin ilmasta. Halpa keinolannoite mahdollisti väestönkasvun, mutta sen valmistus aiheuttaa suuret hiilidioksidipäästöt: joidenkin mielestä keksintö oli maailman tärkein, joidenkin mielestä turmiollisin. Kuinka vain, Haber-Bosch -menetelmän soveltaminen teollisessa mittakaavassa väkilannoitteiden valmistuksessa teki 1910-luvulta alkaen guanon rahtaamisen kannattamattomaksi.

Nykyisin typpilannoitteita tuotetaan yli sata miljoonaa tonnia vuodessa. Ensimmäisen maailmansodan aikana isänmaallinen Haber teki tutkimuslaitoksessaan uraauurtavaa työtä taistelukaasujen kehittäjänä. Vuonna 1918 Haber sai kemian Nobel-palkinnon. Rauhan tultua Haberin johtamassa laitoksessa kehitettiin 1920-luvulla myös hyönteismyrkkyjä, kuten metyylisyanoformaattipohjainen Zyklon (A). Vuonna 1933 rotulakien täytäntöönpanon seurauksena tutkimuslaitoksen työntekijöitä erotettiin ja juutalainen Haber erosi itse laitoksensa johdosta.

Suomen Joutsen Forum Marinumin edustalla. Kuva Jorma Kontio.

Suomen pesimälajiksi Merimetso (Phalacrocorax carbo) palasi 1996. Keinotekoisten typpilannotteiden valumisen rehevöittämä Itämeri tarjoaa runsaasti pikkukalaa ravinnoksi ja merimetsokanta kasvoi nopeasti. Merimetsojen ulosteiden peittämiä puuttomiksi muuttuneita pesimäluotoja kauhistellaan. Merimetsokanta näyttää nyt vakiintuneen 26 000:n parin paikkeille. Merimetsopopulaatioita verottaa vahvistunut merikotkakanta. Merikotka oli 1950-luvulla kuolla Suomessa sukupuuttoon ympäristömyrkkyjen vuoksi, mutta pelastui suojelutoimien ansiosta, joista viimeisimpänä lyijyhaulien kieltäminen.

Merikotka. Kuva Mikko Karvonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s