Historian nurkkapöytä: Panssarilaiva Ilmarisen viimeinen yö

Tänään tiistaina 13.9. tulee kuluneeksi 75 vuotta panssarilaiva Ilmarisen uppoamisesta. Alus osallistui pohjoiselle Itämerelle suuntautuvaan harhautusoperaatioon, joka päättyi Ilmarisen osalta laivan pohjan alla tapahtuneeseen räjähdykseen. Onnettomuus oli dramaattinen tapahtuma; vain seitsemässä minuutissa rannikkolaivaston lippulaiva vajosi Itämeren aaltoihin, vieden mukanaan 271 sotilasta.

67963
Panssarilaiva Ilmarinen. Kuva otettu Väinämöisen sillalta noin tuntia ennen Ilmarisen uppoamista. Kuva: SA-kuva

Ilmarisen tarina on vakiinnuttanut asemansa suomalaisen sotahistoria muisteluissa. Panssarilaivojen perinneyhdistys laskee vuosittain seppeleen turmassa menehtyneiden muistolle, ja tänä vuonna merivoimat kunnioittaa uhrien muistoa laskemalla seppeleen Ilmarisen uppoamispaikalle. Julkisessa muistelussa keskitytään usein sotahistorian yleisiin tapahtumiin, eikä yksittäisten sotilaiden kokemukset aina pääse julkisuuteen.

Historian nurkkapöytä –podcastin erikoisjakso Panssarilaiva Ilmarisen viimeinen yö antaa äänen yhdelle Ilmarisella palvelleelle sotilaalle, Lauri Pätärille. Olimme onnekkaita päästessämme haastattelemaan Lauri Pätäriä, joka on toinen Ilmarisen vielä hengissä olevista veteraaneista. Hän kertoi omakohtaisista kokemuksistaan Ilmarisen viimeisellä matkalla tavalla, johon kirjallinen lähdeaineisto ei pysty: Silminnäkijän kertomukset ovat aina toisen käden lähteitä voimakkaampia. Puhuimme Pätärin kanssa myös Ilmarisen arjesta ja elämästä laivalla sekä sodan herättämistä tuntemuksista.

 

Kirjoittaja on merihistorian sekakäyttäjä ja Historian nurkkapöytä –podcastin toinen tekijä.

 

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s