Tästä alkaa blogi!

Tervetuloa Merikeskus Forum Marinumin blogin pariin!

Tämän blogin tarkoituksena on raottaa kulisseja monialaisen museomme henkilökunnan arjesta ja museotyöstä. Eräänä kiinnekohtana on museon uuden perusnäyttelyn pystyttäminen ja suunnittelu talven 2016 aikana. Kirjoituksissa sivutaan näyttelyn rakentamista, merihistoriaa, merellistä kulttuuriperinnettä ja merimuseon arkea.

Puheenvuoronsa blogissa saavat niin museon kuin museoalusten asiantuntijat. Toisaalta tässä blogissa voi esiintyä mitä mielenkiintoisimpia henkilöitä, joilla on kaikilla oma tarina kerrottavanaan.

Vuosi 2016 tulee olemaan monella tapaa uuden luomisen aikaa. Kruununmakasiinissa sijaitseva päänäyttely uusitaan ja se tulee työllistämään henkilökuntaamme monella tapaa, kun moni asia uudistuu. Siksi blogin kirjoituksissa lähestytäänkin museotamme ja näyttelyitä erilaisista, vaihtelevista näkökulmista. Toisaalta päästään tutkijoiden mukaan projektien lähteille, toisaalta seuraamaan erilaisia matkakertomuksia ja tietoiskuja.

Tarkoituksena on, että blogissa käsiteltäisiin erityisesti sellaisia ajankohtaisia aiheita, jotka liittyvät jollakin tapaa päänäyttelyymme ja museotyöhön tai jotka muuten herättäisivät ajatuksia ja keskustelua. Blogi sopii siis kaikille museotyöstä ja historiasta kiinnostuneille.

Lukijat ovat tervetulleita kommentoimaan ja esittämään tarkentavia kysymyksiä kirjoittajille!

 

Uula Neitola

tutkija

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s